Aamutuimaan on heräiltävä ns. ajallaan, koskapa olen totuttanut ystävämme Heben siihen, että se saa lenkkiseuraa klo 6.00. Ensialkuun oli järjesteltävä eteisen seutuja uuteen uskoon. Ajatus siitä, että UUSI PERHEENJÄSENEMME, pikku-Rita pujahtaisi ulos, on karmiva, joten hinasin kolmikerroksisen kenkätelineen pikkueteisestä peremmälle sisään, kaikkine kenkineen, jotta saisin pikkueteisen oven kunnolla kiinni jälkeeni. Hebellä on taipumuksensa -se on erittäin kiinnostunut kenkien perkaamisesta, mutta silläkin uhalla siirsin kengät sen ulottuville. Erinäiset rakennelmat on aiemmin kyhätty pikkueteisen avonaisen oven eteen, kun olemme lähteneet asioinneille, mutta siitä huolimatta kengät on järjestelty uudelleen kotiin palatessamme. Mieheni kengät on paranneltu, ja yhdet koululaiseni kengät se on uudistanut useaan otteeseen. Se on löytänyt ns. suosikkinsa valikoimasta. Uudet italialaiset kenkäni siirsin ihan vapaaehtoisesti pääni korkeudelle liukuoven taakse. Ne kelpaaat sellaisenaan minulle.

Heitimme pakkaslenkin, pika-sellaisen, eli ns. tarvelenkin. Takin taskussa on aina kakkapusseja. Kävelimme jo takaisinpäin kotiin, kun ihmettelimme Heben kanssa mustaa möykkyä tiellä. Ensireagointi oli yllättävä- tuli mieleen aiemman onnettomuuden takia, että makaako siinä jokin entinen eläin. Mutta onnekseni se sen jälkeen vaikuttikin polkupyörän satulan lämmittimeltä. Lähemmäs mentäessä tarkastelun kohteeksi  pääsivätkin naisten myssy ja hanskat. En oikein mihinkään puuhun niitä arvannut laitella roikkumaan, jos luntakin tulee edelleen. Kyhäilenpä siis pylvääseen ilmoitusta jälleen.

Eräs lapsistani (muualla asuva) on aina ollut löytäjä, mutta hänen eteensä on siunaantunut arvokkaampia esineitä kuten kaulakoruja ja rannekoruja, kultaisen värisiä. Ihmeen tarkkasilmäisiä tai -vainuisia nuo pienet ihmiset. Viimeksi, ennen näitä lämmittäviä vaatekappaleita, löysin sairaalaan kävellessämme aurinkolasit maasta. Niille tuskin olisi omistajaa löytynyt, ainakaan sitä alkuperäistä, joten löytäjä piti, oikein tai ei.

Meidän tämä nykyinen, uusi perheenjäsen Rita, n. 1v., oli löytö sinänsä. Netistä, keltaisesta pörssistä osui silmiin ilmoitus, jossa ei ollut kovin hyvää valokuvaa, mutta kissan ominaisuudet hyvinkin toivottavia; "tottunut koiriin ja lapsiin". Onnekseni otin yhteyttä, ja meidän pikku aarre pääsi kotiinsa. Myyjällä oli kuulemma jo aivan liikaa kissoja, saanut niitä sukulaiselta, ja hoitaa myyntipuolen. Hänen arvelunsa kissan käyttäytymisestä meillä aluksi ei pitänyt kutiaan... vaan kissa reipastui silmissä, oli kiitollinen kaikesta, mitä meiltä sai. Neiti sievänen osoittaa kiitollisuuttaan jatkuvalla puskemisella ja seuranpidolla, nauttii koiran "juksaamisesta", tai siltä se meistä vaikuttaa. Kissa kun pääsee minne mielii, mutta koiralla on jo kokonsa puolesta rajoitteensa kululle. Kunnon vauhtiviivat ja jäpöstykset pörräävät ilmassa kun kissa juoksuttaa koiraa. Välillä Rita jarruttelee menoa pysymällä paikoillaan, ja Hebe pääsee kuonon etäisyydelle heiluttamaan häntää. Että se nauttii kissasta! Ilo palasi taloon.


 1291317725_img-d41d8cd98f00b204e9800998eRita



1291318583_img-d41d8cd98f00b204e9800998e"Hebe"unosilla...