Tämän aamuinen tajuihin tulo ei taaskaan tarvinnut muuta kehoitusta kuin varovaisten, pehmoisten tassujen tömpsähdyksen ja kännykän vaimean äänimerkin. Rita se siinä lattialla pimeässä naposteli kännykän laturin johtoa poikki, ja onnistui. Se varmaan halusi itselleen leikkiin narun, joita se rakastaa. Se varmaan voisi seurata yhtä velttoa langanpätkää vedettynä (ei vedätettynä) koko päivän, ja siksi olin illalla piilottanut siltä enimmät langat, ettei se olisi herättänyt meitä leikeillään liian aikaisin. No, kello olikin jo 5.30. Jouti kampeamaan ylös.

Mieheni herättyä (vireystasonsa oli ehkä 1/4) pyörähtelyihini  ja kännykän valon vilkahduksiin kysyi, olisinko halunnut nukkua, jos hän olisi vuorostaan käyttänyt Heben ulkona, mutta kattia kanssa, en olisi saanut unta kuitenkaan. Miehelleni aamuherätykset ei vain ole yhtä luontevia kuin meikäläiselle (on ollut aina).

Lähdettiin siis Heben kanssa ulos. Sen silmäkin on jo parempi, siis enemmän, melkein kokonaan auki. Heben toiseen silmään osui eilen jotain, ehkä kissan terävä kynsi, ja puhdistelin silmää keitetyllä vedellä. Onneksi ei tarvitse lähteä lääkäriin. Ilma oli mitä ihanin, ei tuullut, lunta on tullut vain nimeksi, joten lunta en alkanut tarkoituksellakaan työnnellä syrjään heti herättyä, vaikka aika usein on lumenluontia saanut nyt joulukuussa harrastaa.

Jouduin illalla toteamaan mielessäni taas sen tosiasian, että humalaisen kanssa asioista kannattaa olla aina samaa mieltä. Mutta ehkä en kuitenkaan "jaksanut" ilmaista itseäni tarpeeksi ymmärrettävästi illalla ko. asianosaiselle, kun tosiaan olin lumihommissa pihallamme, ja tämä taloyhtiön viisain mies saapui ovelle haukkaamaan happea pienessä tuiskeessa. Hänen puheestaan ei oikein saanut muuta tolkkua kuin että mielestään olin tekemässä lumitöitä "ihan turhaan", koska lunta tulisi kuitenkin lisää heti huomenna. Ja "kukaan toinen" ei kuulemma takapihalle "koskaan ennenkään" ole tehnyt "mitään kinttupolkuja". Minä vaan että "aijaa" ja että "kukin tavallaan", työntelin lunta yhä vaan  (tyytyväisenä omiin aikaansaannoksiini), ja annoin miehen rappusillaan kertoa edelleen samoja asioita moneen kertaan. No olisihan se ollut ainakin itselle yllätys, jos olisin heittänyt kolan syrjään, ja alkanut ääneen ihmetellä, että mitä minä olenkaan oikein tekemässä!

En mielestäni ärsyttänyt häntä muutoin kuin olemalla liian vaiti. Ehkä mies ei ollut saanut joulupukilta kaikkea, mitä oli toivonut, tai oli saanut kaikkea liikaa. Tai jotain...

Kerroin välikohtauksesta miehelleni, kun hän kotiin palasi, ja tapansa mukaan olisi hän, puolustajani, siltä seisomalta heti mennyt ja antanut taloyhtiön viisaimman miehen kuulla kunniansa, mutta sovittiin kuitenkin, että annettaisiin miehen vain olla...

Vaikka mies oli heti jälkeeni yrmeissään lapioinut  "kinttupolkuani" uudelleen umpeen, sovittiin, että odoteltaisiin. Palautuisiko jäynämielellä "piilottamansa" kola uudelleen pihaan, ja olisiko aamulla katuvainen edes joltain osin. Ja kyllä; kola jökötti taas oudon katoamistempun jälkeen siinä, mihin sen olin illalla jättänytkin. Tarvitsevathan sitä toisetkin ihmiset tässä taloyhtiössä.  "Kinttupolun" tukos saa sitä vastoin olla muistuttamassa teostaan vielä tovin...

BTW; hänen aamunsa voi olla melkoisen ankea joka tapauksessa.