Ihmiset nukkuvat.

Oli hiljainen "kylätie", kerrankin, kun tepasteltiin koiran kanssa valkoisessa, kauniin tunnelmallisessa maastossa. Mieli temppuilee edelleen "kadonneen" perheenjäsenen puoleen. Kävelimme jälleen sen paikan vieritse, mistä mieheni haki kissamme viimeistä kertaa näkösälle, tipat nenästä valuen. Tapahtumat kertautuvat hyvin elävinä edessä. Koululaiseni itki vuolaasti kanssani, ja lähdimme heti keräämään jaettuja "kadonnut" -ilmoituksia katujen pylväistä ja ilmoitustauluilta pois. Olisimme toisaalta voineet laittaa tilalle kadonneet sielut-ilmoituksia, sen verran kissan kuolema meitä kirpaisi.

Oli tässä päiviä, kun haalin netistä kaikki mahdolliset tiet löytääksemme pian tilalle uuden miukuvan karvakasan. Mutta. Käytyäni "pelastetaankissat.com" -sivustolla heräsin, ja ajattelin, että mikä kiire. Elämäntilanne on kaiken aikaa muuttumassa töiden osalta ja kenties tulevaisuus vie meidät vielä muualle asumaan. Mieheni on allerginen, ( "siedätyshoitoa?" ) eikä tiedä, miten tuleva uusi perheenjäsen sopeutuisi koiran kanssa, koska kaikki ovat yksilöitä. Jos siis joku karvainen meille vielä on tulossa, se saisi kyllä kaiken rakkauden ja huomion ja hoidon, mutta--- ehkä suru on vielä kesken. Sitäpaitsi jollain tietyllä sivustolla "myydään kissat"-palstan täytti nettihuijari, joka on muka myymässä rotukissaa, milloin minkäkinlaista, "hoono soomi" -käännöksillään (käännöskone-jälkeä), ja lopputuloshan on sitten se, että rahat viedään jos etukäteen saadaan, mutta kissaa ei tule, ei ainakaan sellaista, mikä kuvassa on luvattu. Sepitettyjä tarinoita ilman päätä tai häntää... Jotkut ne osaa.

Viikonloppu on vierähtänyt oikein mukavasti ja sopuisasti, kuten yleensä. Perjantai-iltana söimme Aino-jäätelöä ja katsoimme Hauskoja kotivideoita. Jotkut nauhat toisaalta kirvoittavat enemmän myötätuntoa; ihmisten kipu ei ole naurun asia. Mutta silti, koululaiseni (9v.) lohkaisi pyrskähdykset. Videoilla näkyi sotilassoittoparaati, joka yhtä´äkkiä pysähtyi. Eräs torvensoittaja sai törmäyksessä soittimensa syvemmälle suuhunsa, liekö sattunut hampaaseen... Mieheni siitä kertomaan omaa tarinaansa jatkoksi -on hänkin saanut suuhunsa kiväärinperän, niin että huuli halkesi ja hampaaseen sattui. Koululaiseni kysyi tarkistaakseen: "Oliko se maitohammas?".

Ja hampaisiin liittyen kuulimme häneltä seuraavana aamuna taas kirvoitusta. Teimme lähtöä kirpputorille jo klo 9. Mieheni ohjeisti (myös minä) aamukankeata koululaista hampaiden pesuun. Koululainen sanoi menevänsä yläkertaan pesemään, mutta siellä nukkui vielä autuaasti isompi koululainen, tarpeeseensa. Ymmärsin tyttöä, sillä alakerrassa on sähköhammasharja, joka temppuili eli toimi tai ei..., ja yläkerrassa "tavallinen harja". Mieheni sanoi tytölle, että tule alakertaan pesemään, ettei isompi koululainen herää. Neiti siihen: "Se on hiljainen hammasharja".

Kirpputorilla oli sitten muutama muukin ihminen. Jokainen oli ajatellut tyyliin: aikainen madon(tai kirpun) nappaa. Kiertelen mieluusti ajan kanssa ja ilman suurempia ruuhkia. Siirryimme sitten toiseen kirpputori paikkaan viimeisiä  pennejä pyörittelemään, koskapa "elämästä tulee nauttia".

Sunnuntai sujuu omalla painollaan muutoin, mutta lisäämme hartiolle hieman lisää. Eli kuntosali -ryhmäjumpat ovat tänään ohjelmassa. Käyn kevyemmässä rupeamassa viikonlopun kunniaksi (jos nyt jonkun "kunniaksi" asioita tulee tehdä), eli jätän bodypumpin ensi viikon alkupäiville, ja treenailen tänään ison pallon kanssa ja venyttelen (kuin kissat konsanaan).

Tottakai ajatukset risteilevät maanantaissa, jolloin miestäni tutkitaan, mutta siitä sitten ajallaan, kun asioiden eteen emme voi nyt muuta tehdä kuin odottaa.

   

  Eestin Hebe pienenä :)