Mieli on tyyni ja samalla myrskyää.

Mieheni on lääkärin tarkastuksissa. Se on totinen paikka. Repii vähän joka suuntaan. Joitain kuukausia on hänellä mennyt ilman lääkityksiä, paitsi ne normaalit pakolliset jokapäiväiset lääkkeet, jotka esimerkiksi valvottavat. Unirytminsä on niin ja näin, ehkä paranemaan päin. Iltaisin joskus ajatuksensa lentelevät, joten vieruskaveri ilmestyy toisinaan vasta puoliltaöin nukkumaan. Yskiminen on jokapäiväistä, mutta mies ei valita. Elämä rullaa silti eteenpäin hetki kerrallaan. Pääasia, että rakastetaan ja tullaan toimeen.

Silti toivoisi, että kaikki tämä sairauden osalta olisi pahaa unta, josta voisi herätä, ja kaikki olisi hyvin. Mutta näillä eväillä mennään. Pelko "persiissä" -sitä tämä vähän on, mutta keskitytään enimmäkseen mieluisiin asioihin, eikä märehditä, koska se ei tuo helpotusta.