keskiviikko, 30. maaliskuu 2011

Varjoja auringon alla

Syötiin äsken pahaa (!) pizzaa. Tänään oli ruoanlaitosta vapaapäivä. On ollut nuppi täynnä kaikenlaista kuluttavaa ja stressaavaa hömpötystä niin ettei sinne ole ruokaohjeita mahtunut, eikä ruokahalukaan ole ollut hurjemmasta päästä. Huomenna on kyllä tarkoitus laitella punajuurivuokaa.

Mieheni hassuttelee päivän päätteeksi tyttäreni kanssa, matkii "Mikko Zetterbergiä". Alkaa jo tunnelmat vapautua, ja hyvä niin. Ihme, ettei ole oma pää kipeä tämän enempää, vaikka olen ollut äsken kaksi tuntia kuultavana poliisilaitoksella. Huh. Että sitten tuli tavattua seinästä: "v ä k i v a l t a r i k o s y k s i k k ö".

Olipa vaikea taas palata entisaikojen, n. 7 vuotta sitten taakse jätettyihin tunnelmiin entisen narsisti-aviopuolison tiimoilta. Hänen, joka vaikuttaa edelleen. Mutta että pakko mikä pakko. Taustoja kyseltiin. Rikosylikonsta kyseli, että olenko näitä asioita kerrannut ja puhunut kenellekään aiemmin, ja syynä kysymykseensä vaikutti olevan se, että minä aloin änkyttämään, ääni hävisi jonnekin pihinäksi, ahdistuin, henki ei kunnolla kulkenut, ja naama alkoi takuulla näyttämään käytetyltä tiskoirätiltä. Joo, en.

Olen kyllä kertonut, silloin sata vuotta sitten sosiaaliviranomaisille, jotka nyökyttelivät ja "ymmärsivät", ja olen ajatellut, että ehkä joskus kirjoitan tästä kaikesta kirjan. Olen jopa ruennut ajattelemaan, että ehkä olen sen itselleni velkaa. Puhdistuisin kaikesta siitä törystä, ja voisin jakaa kokemukseni toisten samankaltaisten kiikkiin joutuneiden kanssa. Saa nähdä. Toisaalta taas- mitä vanhoja muistelemaan...?

"Miehesi on varmaan hyvä kuuntelija", tuumasi riskoskonsta. Myönsin, että näin on. Mutta siitä huolimatta hän  tarjosi minulle puhelinnumeroa, jonne kuulemma poliisilta ohjataan autettavaksi naisia tai miehiä, jotka ovat kokeneet fyysistä tai henkistä väkivaltaa parisuhteessaan.  Jäin miettimään asiaa. Olisiko siitä jotain hyötyä? Jutella jollekin tuntemattomalle ihmiselle? Tapahtuneita asioita---.